sunnuntai 8. elokuuta 2010

The Do Over

Tämänkertainen päivitys tulee vielä jostain orastavasta humala- darratilasta, joten en jaksa keskittyä haippaamaan erikseen biisiä, vaan bileitä.

Los Angelesissa on muutaman vuoden ajan toiminut Do Over-nimiset bileet, joiden perus ideana on malja ja haipit dj:t.
Kuullostaa perus klubilta, mutta sitä se ei todellakaan ole.

How To Survive In America-sarjan tunnarin esittäneen Aloe Blaccin ja muutaman muun herrasmiehen perustama klubi toimii sunnuntaisin Los Angelesissa sijaitsevassa takapihan tyylisessä miljöössä, missä joka kerta vaihtuvat dj:t soittavat biisejä mitä et normaalisti kuule 24-7, sisätiloissa jengi paistaa burgereita, ja tavaramerkiksi muodostunutta sangriaa läikytetään janoiselle bilekansalle ulkona.

Myös Dj:n kannalta homman tekee erikoiseksi se että deejiitä ei paljasteta kenellekkään ennen bileitä. Ei edes vieraileville deejiille, joita yhissä bileissä on yleensä noin 3kpl. Tämä mahdollistaa sen ettei voi varautua siihen mitä seuraava soittaa, vaan jokainen setti on uniikki.

Mitään täysin turisteja ei kyseisissä bileissä ole soittamassa, vaan melkeinpä kaikki parhaimmat (AM, A-TRAK, Numark, Nate Day, Babu, Jazzy Jeff, Anonymous (suomesta!) etc.) ketkä vain saadaan paikan päälle.

Kyseinen konsepti saa itseäni ainakin kaipaamaan kunnon backyard bbq-bileitä missä perimmäinen tarkoitus on vain että jengillä on hauskaa, ja jos noitten perusteella joku voi väittää ettei ole, niin on kyllä pahasti väärässä. Ja missä bileissä suomessa muka voit kuulla KLASSIKOITA niin kuin esim. Stevie Wonderia? Kuinka moni sk-ravintoloiden dj edes tietää kuka on Stevie Wonder?
Noh, ei kuullosteta katkerilta, mutta bileet on haipit se on pakko myöntää.


Alla oleva linkki LA Timesin lehtijuttuun mikä kokolailla tiivistää koko konseptin:
http://blog.thedoover.net/wp-content/uploads/2009/07/doover_latimes0717091.jpg

The Beat Junkies


DJ Nate Day


A-Trak


Rich Medina


Aloe Blacc - I Need A Dolla

Ei kommentteja: